Artikkeleita ja kirja

Neljä artikkelia ja kirja luettu. Teemahaastattelun yli kaksisataasivuinen kirja oli mielenkiintoinen. Ainoa vain, että sen ensimmäinen painos oli useita kymmeniä vuosia sitten kirjoitettu ja tämä uudistettu painoskin hieman vanhahtava. Jätin suosiolla lukematta kappaleet joissa käsiteltiin haastattelujen videoimista DVD-kaseteille ja "uudenaikaisten" analysointitietokoneohjelmien käyttöön liittyvät ongelmat. 

Esimerkit kirjassa olivat myös luokkaa "Onko teillä jo siirrytty koneelliseen lypsämiseen?" ja "Sovi haastattelusta tarkkaan ensimmäisellä puhelinsoitolla. Voi olla hankalaa ja kallistakin saada haastateltava puhelimen päähän tarkistaaksesi miten hänen luokseen pääsee. Puhelinluettelon kartat eivät aina auta."

No mutta nostalgiatrippi sekin.

Tänään oli myös pakko päästää kukonpojat päiviltä. Kanat ovat herkkiä otuksia ja stressaantuvat helposti. Viisi kukkoilevaa nuorukaista ei aiheuta seesteistä olotilaa kanalassa. Kanat alkavat munia nahkamunia ja kärhämöimään keskenäänkin, jos stressaantuminen jatkuu. Aamulla pojat poistuivat ja keskipäivällä meno oli jo tasaantunut ihanan rauhalliseksi.

Nyt on pakko myös kertoa hiukan kasvimaan tilanteesta. Kasvien kasvatuskin vaatii hieman opiskelua ja asioiden pohtimista. Järjestimme tukikaaret kankaille niihin paikkoihin, joissa kasvaa porkkanaa ja palsternakkaa. Sen pitäisi vähän hillitä öttejä syömästä reikiä juureksiin. Samalla salaatit saavat suojaa. Muissa kauluksissa tilli, mangoldi, kesäkurpitsa ja härkäpavut voivat mainiosti. Hokkaidokurpitsa on vähän surkea ja osa pavuista mätäni ennen itämistä. Kylvin lisää papuja ja ostin rosmariinin, koska sen kasvattaminen siemenestä on melko hankalaa. 

Kasvihuoneessa tomaatit, kurkut, chilit ja tupakat voivat erinomaisesti pienestä kehrääjäpunkin väliintulosta huolimatta. Yrttimaat ovat myös puskemassa herkkuja hienosti ja pojan koulusta saamat yrttien siemenet ovat itäneet hyvin. 

Ja sitten on vielä piparjuuri. Siitä on paha sanoa vielä mitään, mutta lehtiä se ainakin kasvattaa.

Härkäpapujen lisäksi kasvatan kanoille auringonkukkaa ja herneitä. Niitä kun oli tuossa jäänyt yli idätyksestä.



Kommentit

  1. Hirsijärven ja Hurmeen Teemahaastattelu ehkä? :D

    -Pauliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se. Kuinkas arvasit? :)

      Poista
    2. Luin sen kirjan ainakin pariin kertaan opintojen aikana myös, viimeksi gradua varten ja naureskelin ohjeille kuten: "Jos haluat haastatella äitejä, haastattelut kannattaa sopia arkiaamuihin tai -aamupäiviin. Iltapäivisin lapset tulevat koulusta ja äideillä on kiire laittaa heille ruokaa." :D

      Ihme juttu, että Hirsijärven ja Hurmeen kirja on edelleen niin laajasti käytössä, vaikka alkuperäinen painos on jostain 1970-luvulta ja uudistettu painos selvästi vanhentunut myös. Kirjoittakaa joku uusi yleisopas teemahaastattelusta kiitos!

      Poista
    3. Perusasiat lienevät kirjassa erinomaisesti selitettynä. Ne voisi koota lyhyemmäksi oppaaksi. Ei kyllä tekisi huonoa laatia kokonaan uusi kirja jossa olis nykytekniikkaa ehkä myös esitelty. Vai muuttuuko maailma niin nopeasti, että se olisi jo ilmestyessään vanhanaikainen? Löytyykö verkosta jo jotakin tähän liittyvää, asiallista tietoa?

      Poista

Lähetä kommentti

Kysy ja kommentoi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Indonesian bisnesskulttuuri

Asiointia

Opettajat