Telttailu virkistää

Vietin pojan kanssa pitkän viikonlopun telttaillen, mökkeillen ja luolaillen. Satoi, aurinko paistoi ja myrskysi. Tavattiin luolaretkillä myös ystäviä ja matkustettiin losseilla, lautoilla ja yhteysaluksellakin.
Aarteenetsintää Salon seudulla -blogista voi lukea Nauvon, Maskun ja Laitilan luolaseikkailuista.



Näin virkistyneenä olenkin saanut tänään koulurintamalla paljon aikaan. Sovin koulutussuunnittelijan haastattelun ensi maanantaille. Puhuin tuutorin kanssa syksyn ja kesän opinnoista ja päättötyön suuntaviivoista. Kaikki sujuu mallikkaasti paitsi syksyn opintoihin ilmoittautuminen. En vain millään löydä kohtaa Peppi-alustalta, jossa voisin ilmoittautua juuri haluamiini toisen ryhmän kursseihin. Onneksi tuutori auttaa tässäkin pulmassa. Olen myös päässyt hyvään alkuun Koulutuksen suunnittelu-kurssin materiaalien lukemisessa. Sanasto on jo ennestään tuttua aikuiskasvatustieteistä ja osa asioistakin. Nyt niitä vain tarkastellaan eri näkökulmasta ja syventäen. Ihan alkeista ei siis tarvitse lähteä. 

Kaikki liittyy kaikkeen ja niinpä haastattelen sen oppilaitoksen koulutussuunnittelijaa, johon olen menossa AMK:n harjoittelujaksolle. Harjoittelujaksolla aloitan myös päättötyön tekoa. Päättötyön aiheen rajauksesta saattaa tulla suuri työ. Liian moni asia kiinnostaa ja päättötyön pitäisi olla syväluotaus johonkin melko pieneen kokonaisuuteen. Nähtäväksi jää, mihin sitten lopulta päädyn.

Todistus aikuiskasvatustieteiden perusopintojen suorittamisesta tuli oikein paperipostina.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Indonesian bisnesskulttuuri

Asiointia

Opettajat