Haastattelusta raportiksi
Haastattelu muuttui viiden sivun raportiksi aika jouhevasti. Joku vain oli jo "unohtanut" viittaussäännöt. Onneksi ne löytyvät helposti. Koululla ei tietenkään ole ennen elokuuta ketään tarkastamassa kirjoituksiani, mutta sielläpähän ovat odottamassa. Tästä osasta voi saada vain hylätty/hyväksytty merkinnän, niin yritin olla tarkkana, ettei jää lähdeviitteistä kiinni.
Seuraava tehtävä onkin sitten arvioida koulutussuunnitelmaa. Sen kimppuun huomenna.
Tässä on muutama pikku asia työn alla. Ensinnäkin soitin VR:lle. Todella mukava virkailija oli puhelimessa ja selvitimme vastaukset kaikkiin kysymyksiin koskien vuodenvaihteessa ostettuja sarjalippuja. No nyt olisi sitten myynnissä Turku-Salo opiskelijalippuja tälle kesälle. Olkaa hyvä.
VR oli jo kilttinä pidentänyt automaattisesti noita voimassaoloaikoja, mutta ei se taida ihan minulle riittää.
Työllisyysrahastolle lähti myös sähköpostia koskien ensi syksyn aikuisopintorahaa. Vieläkö saisin suunnitelmien mukaisen pätkän rahaa, jotta voisin harjoittelun suorittaa ammattiopistossa...
Tämän päivän viimeinen tehtävä ennen suihkua on kanalan siivous. Sieltä lähtee taas kanankakkaa isälle ja äidille puutarhan iloksi. Ai niin! Myyräpäivitys: Eilen huomasin peltomyyrän kiskoneen pari härkäpapua koloihinsa. Loukkuihin porkkanaa ja niinpä yksi myyrä oli puutarhassa aamulla vähemmän. Harmillisesti se oli äitimyyrä, jonka poikasia kissa ja ihmiset ovat nyt päivän jahdanneet pois kitumasta nurmikolta. Täytyy pitää loukkuja aitauksen sisäpuolella tästä lähin jatkuvasti. Siellä ei kissa pääse niihin käpäliksi ja myyrä voisi mennä niihin ennen pesänrakennusta. Vesimyyrät asuvat onneksi toisessa päässä tonttia, olkoot siellä rauhassa.
Lisää todistuksia tulee koko ajan. Ja kaverikin on etsinnän alla.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kysy ja kommentoi!