Aikaerorasitus

 Herään noin kello 5.30. Usein jo viideltä. Aamupala, kanat ja joku kotihomma eli pyykit koneeseen. Kahdesta kolmeen tuntia tietokonehommia ja pyykit narulle. Kello on kymmenen. Tämä on mielestäni tuotteliainta aikaa. Ajatus pysyy kasassa ja tekstiä syntyy tai olen lukenut lähdeaineistoa ja tehnyt järkeviä muistiinpanoja todella ansiokkaasti. Teekupponen ja jumppahetki eli puutarhahommia tai lenkki. Happea kuitenkin tähän väliin. Kello on yksitoista ja takaisin koneen ääreen. Vieläkin saan aikaiseksi vaikka mitä. Kello yksi on nälkä ja on siis syötävä. Sen jälkeen vartin tirsat ja taas hommiin. Nyt ei kyllä kannata aloittaa mitään aineiston analysointia vaan tarkistella sähköposteja ja tehdä pienempiä säätöjä läksyihin. Neljältä olen aivan valmis. Ehkä sauna, ehkä vain hengailua. Kunnes kuuden paikkeilla saan vielä innon istahtaa koneen ääreen ja kirjoittaa kappaleen tai kaksi.

No tämähän kuulostaa hyvältä! Eikö? Minä ainakin tunnen olevani aikaansaapa ja ahkera ja saavani itsestäni irti melkoisesti juuri aamun ensi tunteina!

Mutta. Niin. Töihin lähden puoli kahdeksan, junassa ehdin näpytellä tietokonetta 25 minuuttia ja töissä aloitan kello yhdeksän. Kyllä vain; aamut töissäkin koen olevani tehokas, aikaansaapa ja tuottava työntekijä. Mutta tuo sisäinen kello pitäisi nyt siis siirtää päinvastaiseksi. Aamun  ensi tunnit hiljaiseloksi junassa istumista varten ja iltapäivää kohden asiakkaita palvelevaksi pirteydeksi. Ja ehkä opetella heräämään vasta puoli seitsemän?

Vähän jännittää tämä muutos, mutta eiköhän se siitä.

 Joko muuten oli viimeinen kerta, kun kelloja siirrettiin?